lauantai 7. maaliskuuta 2015

WANHAT 2015

Elikkä tanssin tossa melkee kuukaus sitten jo wanhat. Kävin päivää ennen omia tansseja katsomassa Porvoon wanhojentanssit. Siellä oli Saila, Sabbu ja Sandra dansaamassa, ja oi kuin nätisti tanssikaan! Heidän tanssien jälkeen mentiin Rafaelsiin syömään. Illalla oltiin vasta 11 aikaan kotona, mikä ei ainakaa pidentänyt mun yöunia..
Perjantai kolmastoista alkoi vesisateessa, mekko muovipussissa ja olin huonolla tuulella. Kävin Luomus-kampaamossa laittamassa tukan, josta tuli oikein hieno. Sen jälkeen näin Danielin ja suunnattiin kohti tanssipaikkaa ja mieliki muuttu jo paremmaks ku pääs sisälle ja sai mekon päälle.
miks kukaa muu ei heiluta käsii..?
puolen tunnin poloneesi sais sunkin naaman tän näköseks
 Me tanssittiin Kattilahallilla, joka on tyhjä teollisuushalli. Valoporukka oli loihtinu siitä kuitenki hienon juhlapaikan meille! Päivän aikana tanssittiin kolme kertaa. Korkokengillä kun en oo tottunut dansaamaan tai muutenkaan ees kävelemään, niin se oli aika tuskaa :D Viimesenä tanssittiin vanhemmille, mikä oli ihan hyvä. Kaikki tanssit suju sillon parhaiten, oli hauskinta ja muistin ehkä vähän hymyilläkin. Tanssien loputtua mentiin porukalla Julian luo ja siitä suunnattiin jatkoille.
ei yhtä ainoaa edustaavaa kuvaa saatu :DD
 Aika kultaa muistot, nyt jälkeenpäin ajateltuna päivä tuntuu kivemmalle kuin silloin tanssiessa. Mun pari oli siis Daniel, kiitos vielä siitä!
#prinsessapäivä #ilovedanciiing #dancingqueen!

maanantai 26. tammikuuta 2015

språkbad på Gotland (kesä14)

Pakko jakaa kesältä vielä pari hetkeä. Olin heinäkuun lopusta viikon Gotlannissa Kesälukioseuran Språkbad på Gotland-kurssilla. Oli kerrassaan huikea viikko, suosittelen.

Reissu alko mun osalta 4 tunnin junamatkalla mökiltä Tuulille päivää ennen lähtöä. Illan valvomiset kostautu seuraavana aamuna, ku lähettiin lentokentälle tosi aikasin. Lentokentällä löydettiin tiemme kesälukioseuran kyltille ja sitte lopulta iha lentokoneelle asti.
Perillä Gotlannissa mentiin reilu tunti bussilla kohti meiä määränpäätä, joka sijaitsi Hemsessä. Kuvitelkaa, oltiin saarella, mutta nii kaukana lähimmästä uimarannasta ku mahollista!!!
Meiän asumispaikka oli käsittääkseni kansanopisto, tosi kiva paikka, hyvät ruuat, opiskelutilat ja kirjasto. Huoneet oli kans tosi nice
Meiä päiväohjelmat meni aikalailla näin
Aamupala
Tunti
Fika (kahvi)
Tunti 
Lounas
Tunti
Fika
Vapaata/läksyaikaa
Päivällinen
Toimintaa/vapaata
ja iltafika
Aika monina päivinä meillä oli retkiä, käytiin yks päivä etelä-Gotlannissa kattelemassa peikkokiviä, toisena päivänä kierreltii Visbyssä ja yhtenä iltana käytiin katsomassa kesäteatteria. Oppitunneilla tehtiin enimmäkseen suullisia juttuja, puhuttiin, tehtiin ryhmätöitä ja näyteltiin. Tehtiin myös vähän kielioppikertausta ja sit oman tekstin tuottamista. Meillä kivasti teemoittui päivät niin, että esim kun oltiin lähdössä katsomaan teatteria, niin opiskeltiin koko päivä ruotsiksi niitä teatteriin liittyviä sanoja ja käytiin läpi sen esityksen juonta että pysyttäs kärryillä. Iltapäivisin meiän piti kirjottaa päivästä ruotsiksi päiväkirjaa mistä tykkäsin sikkenä. Iltasin meillä oli aktiviteetteja (leikkejä tai sitte mentiin jonnekin) ja sitten loppuilta vapaata. Kerran katottiin ruotsalainen leffa mikä oli meille kaikille vähän haastava :D Vapaa-aikana käytiin yleensä ICA-lähikaupassa ja istuttiin niitä iltoja (krhm öitä) läheisessä leikkipuistossa. Kerran vallattiin pullonpyörityksen merkeissä opiston liikkasali :D Koko viikon ajan meitä suosi aivan törkeen upeet helteet. Mut nyt valokuviaa huikesta tyypeistä, upeista paikoista ja joo. (aa oispa taas kesä ja Ruotsi!) 
unelmauimaranta --- eiku meduusoja :D
luonnontiedemuseon ihmeitä
Matkalla luolaan
se kuuluisa röllikivi
kisut!!!!!
yks harvoist Visbyn-kuvista

tytöt ilosina, miksi? kun käytiin Icassa!
mein basic hengausmesta
ja posse! ootte super bra flickor och Aleksi!
teatterii
ja lopuks parhaat: visbyssä superhyvää jätskii
ja sit Ican pakastealtaan satoa: nää puolenlitran Sia-superhyvät jätskit makso siis jotain alle kakskyt kruunuu, what a dream come true

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kesä14 pt.2

Nyt hei itkettää, blogger on poistanu kokonaan sen riparipostauksen?? Miksi?? Oikeesti. Muistin just miks en ees yritä nykyää tehä yhteistyötä tän sivuston kanssaaaaaa

No, mutta. Kesä jatku riparin jälkee yhellä vapaapäivällä ja sen jälkeen kuukauden kesätöillä. Olin töissä Pernajassa ruotsinkielisessä vanhainkodissa vanhusten seuraneitinä. Tää tarkotti käytännössä sitä että istuin mummojen seurana, juttelin niiden kanssa, käytiin ulkona ja syötin heitä. Ekat päivät oli aika kauheita ku en ymmärtäny mitä ne mummot puhu eikä ne oikeesti halunnu tehä yhtään mitään vaikka kuinka ehotti. Sen lisäks ulkona sato kaatamalla nii pihallekaan ei päässy istumaan. Kuukauden aikana tuli kuitenki mummelit ja työkaverit tutuiksi, ja vikat viikot oli tosi kivoi. Tuolla osastolla osa vanhuksista oli tosi huonokuntosii, ja siellä oli vain muutamia jotka edes pääsi kävelemään itse. Suurin osa kärsi erilaisista muistisairauksista. Vaihtelua arkeen toi intervallipotilaat, jotka vietti osastolla viikon kerrallaan. Käytiin usein ulkona niin että työnsin pyörätuolissa jotakuta. Lämpösinä päivinä istuttiin takapihalla, mummut joko torkkui tai jutteli mukavia. Tosi persoonallisia ja elämää nähneitä he oli! 
TYÖPAIKKAKISSA♥♥
Melkeen ikävä tota työasuu ku ei tarvinnu koskaan miettii sen kummemmin aamuisin et mitä laittaa päälle
Päivässä tärkeintä oli ruoka-ajat :D Välillä oli vähän vaikeaa kyllä selittää ruotsiksi kiljuvalle mummolle että kyllä te täällää fatihusissa saatte ruokaa ja teistä pidetään huolta. Osan huonot päivät kun huomasi koko talo.. Vikana päivänä oli haikee fiilis, yksi mummo kysyi viisi kertaa että millon tuun takasin. Toinen mummeli otti mua kädestä kiinni ja alko itkemään kun sanoin että mun työt täällä nyt loppu ;___; Pitäisi joku päivä mennä kyllä käymään siellä. Toi työ anto tosi paljon uusia kokemuksia ja perspektiiviä. Lähihoitajat, jotka vanhainkodeissa huolehtii näistä vanhuksista tekee tosi arvokasta ja rankkaa työtä. Tuntu kivalta olla siellä vanhusten seurana, monet on yksinäisiä eikä hoitajilla oo niin paljoa aikaa annettavaksi heille. Lisäksi mun ruotsintaidot karttu ihan huimasti ja mummojen tarinat oli välillä aika hurjaa kuunneltavaa :D 

basic lounas

Heinäkuun ekana viikonloppuna lähettii perheen kaa kohti Jyväskylää ja Kansanlähetyspäiviä. Olin ekaa kertaa elämässäni Jyväskylässä ja oli kyl metka kaupunki. Meiä hotellilta oli sata metrii Burger Kingii mikä oli kivaa xD Kansanlähetyspäivillä olin toista kertaa elämässäni ja se oli kivaa kanssa. Harmi että väsytti nii paljon työviikon jälkee että illalla ku alko nuortenillat nii nukahdin suunnilleen pystyyn ja aamulla nukuin nii pitkää ku mahollista ja lauantaina jaksoin raahautua Hipposhallille vasta joskus neljän maissa. Mut oli tosi kivaa siis koko viikonloppu! Oli kiva nähä ihmisiä ja varsinki alkukesän riparikavereita! Unohtamatta varsin mahtavaa auto- ja hotelliseuraa xD